Uusi vuosi on alkanut etelä-Espanjassa ”uusien ennätysten” saattelemana. Jälleen kerran viime vuosi oli Malagan lentohistorian vilkkain eli matkustajamäärät ylittivät 20 miljoonan rajan ja vuoden keskilämpötilat nousivat nekin taas ennätyslukemiin. Ennätyksiksi voi valitettavasti myös laskea vuokrien ja ruoan jatkuvat korotukset. Costa del Solin suosio säilyy kuitenkin korkeana, eikä sitä näytä häiritsevän edes maapalloa ravistavat massiiviset ongelmat. Asuntokauppa on laskenut jonkin verran mutta hinnat erittäin vähän. Vuoden 2023 asuntomyynti oli neljänneksi korkein sitten vuoden 2007.

Pitkästä kuivuudesta johtuva vesipula on sen sijaan alueella erittäin suuri ongelma. Maatalous on jo pitkään kärsinyt vesipulasta ja sen seurauksena esimerkiksi avokado- ja oliivituotanto on romahtanut ja hinnat moninkertaistuneet. Veden kulutusta suositellaan vähennettäväksi ja askel askeleelta joudutaan siirtymään yhä järeämpiin keinoihin. Vedenpainetta on monilla alueilla pienennetty ja vesikatkokset ovat yleisiä öisin 12 – 07 välisinä aikoina. Niissä on kuitenkin eroja alueiden välillä. Itsellämme katkoksia ei vielä ole ollut. Eilen onneksi hieman satoi ja toivottavasti sitä tulee pian paljon, paljon lisää. Nyt olisi suuri tarve sadetanssin asiantuntijalle tai tositehokkaille kaivinkoneille.