Fuengirolassa on asukkaita n. 80.000 ja niistä 75 % espanjalaisia. Loppuosa koostuu yli 55 eri kansallisuudesta, joten kaupunki on todella kansainvälinen. Suomalaisia Fuengirolassa asuu vakituisesti 5.000 – 6.000, mutta lomailijoita Suomesta käy 25.000-30.000 vuosittain ja luku nousee jatkuvasti.

Yksi kansainvälinen asukasryhmä, joka tuntuu monipuolistuvan ja viihtyvän täällä yhä paremmin, on 4-jalkaiset ystävämme. Fuengirola julkaisi viime vuonna uuden järjestyssääntöuudistuksen, joka paransi koirien kanssa liikkumista. Koirien sisäänpääsyä liikkeisiin ja busseihin on helpotettu ja nykyisin koirien kanssa voi asioida jopa kunnallisissa virastoissa. Koiria voi tuoda myös ravintoloiden ja kahviloiden sisätiloihin omistajien niin salliessa. Terasseillahan koiria on saanut aikaisemminkin melko yleisesti pitää. Kaupunkiin on tulossa uusia koirapuistoja ja Paseolla on oma koiraranta. Fuengirola pyrkii monin tavoin saamaan koiraystävällisen kaupungin leiman ja tehdä siitä koiraihmisillekin miellyttävämmän matkustuskohteen. Suurin ongelma lienee majoitustilat, jotka edelleen ovat melkoisen lemmikkivastaisia.