Viimeiset päivät Fuengirolassa on ollut todella sateista ja nyt myös tuulista. Puuskissa tuuli voi olla jopa lähes 24 m/s. Koiraa ulkoiluttaessa saa olla varovainen, ettei tuuli vie sitä mukanaan. Itselläkin on välillä täysi työ pysyä pystyssä vastatuulessa. Paseon itäpäässä, jossa ranta on matalampi, meri oli toissa päivänä oudon näköinen. Voimakkaat aallot sekoittivat veden joukkoon hiekkaa ja koko meri näytti aivan ruskealta. Onneksi hiekka valuu taas pohjalle tuulten tyynnyttyä ja saamme nauttia Paseon hienoista rannoista. Niin ärsyttäviä kuin runsaat vesisateet ovatkin, on hyvä muistaa, että ne ovat todella tarpeellisia. Andalusian vesivarannot kaipaavat yhä täyttymistä, jotta emme joutuisi myöhemmin kesällä veden säännöstelyyn.

Kovasti käy nyt sääli matkailijoita, jota ovat saapuneet Etelä-Espanjaan auringon ja lämmön vuoksi. Asunnot ovat monesti kylmiä, eikä monikaan ole tullut ajatelleeksi pakata matkalaukkuun lämpimiä tossuja, sukkia ym. Onneksi niitä saa täälläkin kaupoista. Parin päivän kuluttua aurinko taas paistaa, jolloin tilanne muuttuu täysin toisenlaiseksi. Mutta, jos loma kestää vain viikon, siitä ei ole paljoakaan iloa. Tammi- ja helmikuu ovatkin auringon ja lämmön kannalta pahimmat riskiajat, vaikka koko vuoden aikana aurinkopäiviä Costalla on yli 320.